Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Marraskuun menoja

Reilu kuukausi onkin taas vierähtänyt bloggailusta. Mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut, Ristarilla ollaan käyty kerran pari viikossa melko hämärissä oloissa (kentillä ei valoja) treenailemassa tekniikoita ja pari kertaa ollaan taidettu käydä hallilla ryhmätreeneissä. Ristarilla on nyt ollut hyvä sää treenata, sopii meidän koirille, mutta tänään esteet taisi lähteä talvisäilöön.Topi ja Halti ovat taas viileiden säiden myötä nuortuneet ja hyvin nousee tassut aksassa.

Marraskuun kohokohta oli Janitan treenit 12.11. Hukka meni oikein hyvin ja sai kehuja ;), ohjaajalla oli taas motoriikkavamma valssin kanssa ja Janita joutui käytännössä pitämään ohjaajasta kiinni ja kääntämään oikeaan suuntaan ja silti onnistuin tekemään sokkaria ja vastakäännöstä *nolotus*. Mutta taisi se kuvio lopulta mennä jakeluun, ainakin nyt luulen niin :D

Tänään käytiin Purinalla vetäsemässä parit startit. Hukka liikkui mielestäni hyvin ja radat meni ihan ok, ekalta hyppikseltä 0 ja 8./30 ja tokalta agiradalta 0 ja 4./31. eli tuplanollat. Etenkin hyppiksellä Hukkis kulki hyvin ja harvinaisen vähän hävittiin kärkikoirakoille vaikka sijoitus ei mitenkään kummoselta näytä, on tuo taso vaan kovaa. Hukkis on kyllä tänä syksynyt ollut varma suorittaja, elokuusta tähän päivään 13 starttia joista nollia 9 eli 0% 69,23 ja jos lasketaan vain agikisat niin nollaprossa on peräti 75%. Lyhyen aikavälin tilastohärö? ;)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code