Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Viikkojen 38-40 kuulumisia

Mitään ihmeempiä ei ole tainnut tapahtua. Sienestämässä ollaan käyty useamman  kerran. Pojat ovat tehokkaasti löytäneet suppiksia, mustia torvisieniä ja pari kanttista, mutta myös syövät ne jos ei ehdi väliin ;). Myös herkkutatteja löytyi ihan lähimetsästä harvinaisen paljon. Koirat eivät jostain syystä reagoi kuin noihin vahverosukuisiin sieniin, mutta ihan hyvä vaan, etteivät ala vetää mitään seitikkejä.

Ristarilla ollaan käyty useamman kerran viikossa treenaamassa kontakteja ja muuta pientä tekniikkatreeniä kun säät vielä sallii. 7.10. oli ekat talven JAU:n treeneistä hallissa. Edellisenän rata oli ihan hauska mutta ei suurempia haasteita tarjonnut, mikä olikin ihan hyvä kun pitkästä aikaa oltiin keinonurmella, niin ei tullut liikaa hinkattua.

Työelämä kutsui taas, joten treenaaminenkin tulee vähentymään. Onneksi talvikauden n. kerran kuussa treenit Turkuses varmistui ja niitä odotetaan nyt intopinkeenä :D

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code