Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Timon treenit

SM-ryhmän treeneihin pitkästä aikaa, hellettä sellaiset 30 astetta, mutta onneksi rata oli lyhyt parinkymmenen esteen rata. Päivällä oli käyttänyt koirat uimassa Vanhiksessa, joten Topi ja Halti saivat tyytyä lenkkeihin ja autossa rääkymiseen. Hukkis meni ekat yritykset ihan ok vauhdilla, sitten alkoi helle painaa. Japanilaiset (joita en ole edes muistanut käyttää pitkäään aikaan) toimi nyt hyvin, kontaktit oli hyvät, kepeille meno vähän tökki, putket olivat kutsuvampia, mutta puolivalssin avulla sain kahden putken välistä kuljetettua kepeille.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code