Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Ratatreeniä ja vähän muutakin

Kerrankin ruhtinaalliset 2h treenaikaa käytettävissä ihan issekseen ;). Väkelsin yksinäni mukaelman Muotkan radasta vuodelta 2009, koska siinä oli kiva kepeille meno ja sen jälkeinen elämä putkeen. Eka ja vikat hypyt piti jättää pois ja joistakin estevälejä tiivistää, mutta ei se mitään. Kaikki koirat tekivät nollaradan paitsi turma Hukka hyppäsi ekalla yrityksellä A:lta eli oli ainakin kisafiilistä. Ärähdys ja rata alusta, sitten stoppasi oikein kunnolla. Hukalla ja Haltilla onnistui kepit sekä 13 kautta valssilla ja sen jälkeen ohjaajan puolen vaihto keppien päässä että ohjaajan jäädessä 13 taakse ja siitä hakivat kivasti kepeille, Topille oli vähän liian vaikeaa ohjaajan takana rynniminen kepeille.

Tehtiin vielä mukaelma pätkä Cruftsissa olleesta radasta puomi/putki hässäkkä eli sarjassamme klassikko putki puomin alta ja puomi jää ohjaajan ja koiran väliin. Jätin putken jälkeen vielä A:n tyrkylle, mutta kaikki koirat seurasivat kiltisti siihen suuntaan mihin menin ja suorittivat asiaan kuuluvan hypyn puomin toisella puolella. Hukan kanssa otettiin vielä erikseen puomin ja A:n kontakteja. Kameramies lähti mukaan hallille, mutta katosi räpläämään autoa, joten ei taaskaan videoita näytettäväksi.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code