Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Kylpypäivä

Uitetut rakit

Tänään käytiin hävettävän pitkästä aikaa kunnon lenkillä, kierrettiin Vanhiksen kautta järveä pitkin Rantapuistoon ja keskustan kautta takaisin. Lunta tulee koko ajan lisää ja maisemat olivat oikein jouluiset.. Kevättä odotellessa. Lenkiltä palattuamme päätin pestä koirat oikein kunnolla. Poikien kylpytakit on teetetty HelsiTarilla, alkujaan ostin ne märkäloimiksi, mutta toimivat oikein hyvin myös "kylpytakkeina" estäen pahimmat vesiroiskeet ja keräävät myös pesun jälkeen irtoavaa karvaa itseensä edes jonkin verran.

Hukka ja Halti kuivattelevat porrastasanteella

Mutta jospa sängyssä kuivaisikin paremmin, tuumivat Topi ja Hukka

Myllätään vielä sohvakin..

Halti tarkkailee

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code