Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Hukalle agiserti!!

Vasta reissusta palanneena ja niskat ihan jumissa lumimyräkässä ajon jäljiltä, mutta pakko heti leuhottaa: Hukka sai tänään (tai siis eilen) Lempäälässä toisen agisertinsä. Sijoitus oli 3./34, mutta voittaja ja kakkonen olivat jo agivalioita, joten serti siirtyi Hukkikselle. Jee, kerrankin!! Voitto meni Sannalle ja Delille supermiinuksella, joten ihan hyvä "saalis" meidän retkikunnalla :). Rata oli jälleen Huittisen Harrin, eikä ihan simppeli. Puomin kontakti oli juoksukontakti ja yksi törkeä kaarros tuli, mutta radn vaikeimmat kohdat taisi onnistua ihan hyvin. Ekalla radalla Hukkis kävi kauheilla kierroksilla, varasti lähdöstä ja roiskasi puomin kontaktin, kun jäin hieman jälkeen eli siitä femma. Kaikkiaan Hukkis oli tänään(kin) oikein taitava :)

Eija  kirjoitti 17.01.2011 - 14:41

Onnittelut kovan työn tulokselle...hienoa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code