Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Hukka kisaamassa ja viime viikon kuulumisia

Sunnuntaina käytiin Ristarilla treenailemassa koko lauman kera, ohjelmassa isoille pojille jumppasarjaa ylimääräisen energian poistamiseksi ja lisäksi treenailtiin Jaakon treenien kuvioita, että toistojen myötä jäisi ohjaajan mieleenkin jotain ;) Hukan kanssa kerrattiin valsseja Jaakon treeneistä sekä kokeiltiin kuviota mikä jäi meiltä treeneissä tekemättä, hyvin toimi sylkkärit. Lisäksi Hukan kanssa tehtiin lähtötreenejä ja lopuksi eteenlähetykset hyppysarjasta putkeen, helposti "eteen" käsky rajoittuu vain hyppyihin. Lopuksi käytiin juoksemassa. Jotenkin sitä kuvittelisi, että tuollaiset 10 v. koirat alkavat jo olla vähän hitaita ja väsyisivät helposti, joo, ainahan sitä kuvitella saa ;). No, ei pidä valittaa, onhan se tietty hyvä, että isot pojat ovat edelleen hyvässä kondiksessa.

Viikolla ei tehty oikeastaan mitään, keskiviikkona käytiin juoksemassa, mutta ei treenattu aksaa koko viikkoon. Tänään Hukksi pääsi jälleen kisaamaan kaiman kanssa Kirkkikselle. Eka rata oli ollut helpohko hyppis ja Hukka oli mennyt hyvillä vauhdein, mutta päässyt paikoittain vähän kaarottamaan. 0 jälleen ja sijoitus 13./38. Ekalla agiradalla oli ollut joku herran haltuun kepeille meno ja Hukka oli ajautunut tokasta välistä sisään ja myöhemmin oli tullut hyl, kun ei lähtenyt mukaan vetoon, mutta varsinaiset vaikeat kohdat oli mennyt hienosti ja Hukkis oli lähtenyt kaikilta kontakteilta vasta luvalla ja kestänyt useamman metrin ohijuoksut/sivuetäisyydet, jes. Tokalla agiradalla kontaktit olivat olleet taas hienot, mutta jonkun hypyn Hukkis oli lukenut takaahypyksi ja siitä hyl. Sanna oli pistänyt Hukalle remmistä "noutajapannan" ettei lähdössä tarvitse "repiä" pantaa päästä ja mistä lie sitten johtuikin, niin oli kaikilla radoilla odottanut lähtölupaa ja kestänyt pidemmätkin jätöt, vaikka oli käynyt kierroksilla. Itkeäkö vai nauraa, tänäänkin oli muita kisaajia tullut sanomaan, että onpa Hukalla hienot kontaktit :o. Kiitokset jälleen kaimalle Hukan viihdyttämisestä! Takaahypyt taitavat olla Hukalla jo liiankin hyvin hanskassa, että pitänee niiden treenausta ja palkkaamista vähentää ja keskittyä nyt enemmän vetoihin.

Ja ei, meille ei ole nyt tulossa vesikoiraa, vaikka mielenkiintoisia pentueita riittäisikin ;)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code