Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Treeniä ja lihashuoltoa

Puoliltapäivin Anjalle treenailemaan, nyt oli kyllä jo tajuttoman kuuma, hiki lensi vaikka tehtiin vain pätkiä. Hukka sai lainaksi viilennyspannan, ehkä siitä jotain apua on, pitää käydä heti ensi viikolla ostamassa sellaisia koirille. Eka oli tekniikkatreenit ennakoivasta valssista, hyvin Hukka hiffasi jutun ja toimi myös vauhdista ja radanpätkällä. Sitten otettiin törkkäsyjä kepeille, nekin onnistuivat hyvin joka suunnasta. Tehtiin pieni radanpätkä mm-karsintoja silmällä pitäen ja Hukalle löytyi sopiva vaihtoehto ohjaukseen kun puomi suoritettavien esteiden välissä, että jos en uskalla mennä vastaanottamaan kauas, niin voin kuitenkin olla puomin toisella puolella ja tönästä siitä hypyille tai mitä nyt reitillä onkaan. Lopuksi vahvistettiin "eteen" käskyä, ensin Hukka lintsaili "juokse ämmä itse ylämäkeen", mutta kun Anja otti namikupin haltuunsa, niin johan jaksoi taas irrota. Loistavat treenit jälleen :)

Illalla vietiin Hukkis Timolle hierottavaksi. Ei Hukalla mitään "oireita" ole ollut, mutta silti pikkasen jännitti, että onkohan ihan kondiksessa kaikkien rytinöiden jälkeen. Lapojen seutu oli hieman jumissa, samoin lantio, mutta kuulemma hyvin vastasi käsittelyyn ja ei mitään vakavampaa, että saadaan mennä kisaamaan ;) Mitään arpikudoksia tms. ei tuntunut. Takaosa oli kuulemma oikein hyvässä kuosissa. Isot kiitokset Timolle, että aikaa löytyi vielä näin ennen karsintoja :)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code