Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Ruutua

Tänään piti olla taukopäivä agista, joten treenattiin hieman ruutua, kun Halti käyhkäsi koko aamupäivän "tehdään jotain", vaikka tässä helteessä se ei kuitenkaan kauaa jaksa, vaan menee makaamaan puutarha-altaaseen. Kaikilta koirilta pääsi intohaukahteluja lähetyksissä, mutta en jaksanut niihin puuttua. Palkkasin ruutuun menon heittämällä pallon ja Topistakin on tullut niin pallohullu iän myötä, että sekin alkaa pitämään ääntä, kun pallo on kehissä. Tosin mielestäni parempi näin päin, että on motivoitavissa leluilla.  Hukan kanssa käytiin vähän juoksemassa. Hukka on aina ollut huono juomaan elektrolyyttijuomia pelkistään, mutta tänään lenkin jälkeen jo kelpasi. Laskeskelin juuri, että poikien omasta lääkekaapista löytyy 14 erilaista lisäravinnetta/vitamiinivalmistetta ja itselläni ei ole mitään :o

Eija kirjoitti 26.06.2010 - 19:32
Muistathan syödä ruokavitamiinit!!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code