Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Vähän aksaa ja koirakavereita

Ristarille taas aamupäivästä. Tänään oli joukkue-SM:t, joita en jaksanut lähteä katsomaan, kun ohjelmaa riittää muutenkin. Kavereiden psta jännäiltiin ja tulospalvelu toimi kivasti. Ristarille oli tehty sopivasti valmiiksi ihan haasteellinen rata ;), jonka ystävällinen seurakaveri näytti. Olisi tehnyt mieli mennä koko rata, mutta otin sitten vain kaikkien koirien kanssa kolmea kohtaa. Kaikki koirat olivat hyviä, oma radanluku oli vähän hakusessa, ettei kuviot ekalla yrityksellä onnistuneet.

Johanna laumansa kanssa sattui kävelemään kentän ohi ja tehtiin sitten vähän ohitusharjoituksia, mistä meillä on ollut puhetta vissiin viimeiset puoli vuotta.. Ensin koekaniina toimi Hukka ja sitten vaihdoin Topiin. Tietty kun tilanteet olivat järjestettyjä ja omistajat vähemmän hermostuneita, niin kaikki koirat käyttäytyivät ihan hyvin :p

Ai niin, punkkikarkotteista. Laitoin pari päivää sitten Frontlinet isoille pojilla ja tuosta aineesta Halti ei ole saanut mitään oireita. Exspot ja Bayvantic ovat aina aiheuttaneet sille alkuun kauhean kutinan.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code