Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Kuntoutuslomalla

Torstaista sunnuntaihin vietetettiin miniloma böndellä. Pojat tulivat hyvin toimeen vaunun ahtaissa tiloissa ja muutenkin on sujunut ihan hyvissä merkeissä. Käytiin juoksemassa, koirat pääsivät uimaan ja vähän treenailtiin irtoamista kun kerrankin oli tilaa. Laitan kuvia kunhan ehdin (lomallakin voi olla kiire..).

Topilla ja Haltilla oli M&M:n uudet punkkipannat ja Tollolta löysin jo yhden punkeron poskesta. Hukalla on exspotit. Täytyy käydä hakemassa muillekin kunnon myrkyt apoteekista, ei innosta ottaa riskejä punkkien levittämien tautien suhteen. Sunnuntai-iltana hieroin koirat kevyesti ja luulin löytäneeni Topin takareidestä jättiläispunkin, mutta se olikin joku ihokasvain. Ei kuulemma syytä paniikkiin, mutta täytyy vilauttaa lekurille.

Lomapesä:

Hukan tarkkailuasema:

Tilaa temmeltää:


Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code