Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Team rampa "harjoittelee"

Hukan alahuuli on onneksi alkanut umpeutua ja molempien koirien haavat näyttävät paranevan hyvin, mutta eihän nuo vielä missään "kunnon lenkki" saati agitreenikuosisa ole.  Parina päivänä on nyt tehty ristiseisontoja ja tikapuutreeniä, niissä kun ei tule hypittyä tai muuten reviteltyä.  Yhteen en ole vielä uskaltanut Hukkaa ja Topia päästää, pienellä remmilenkillä pojat kävivät yhtäaikaa pari päivää sitten ilman mitään rähinöitä, mutta jonkun hajuläntin kohdalla Hukan ylähuuli alkoi taas nousta. Jotain jännitettä siis yhä ilmassa. Tänään kävin koirien kanssa Ristarilla, ensin Topin ja Haltin kanssa lenkillä ja sitten vähän leikittiin, tokoiltiin ja otettiin makkararuutua. Ja sitten sama rumba Hukan kanssa, Hukka pääsi tänään ensimmäistä kertaa vapaana lenkille (lyhyelle sellaiselle) leikkauksen jälkeen. Autossa omissa häkeissään pojat olivat ihan ok silloin kun olin itse paikalla, mutta pari kertaa kuulin Topin ja Hukan rähisevän keskenään kun puuhastelin Haltin kanssa. Lopettivat kyllä heti kun tulin paikalle tarkistamaan tilanteen. Aina kun Hukka on ollut yksin pidempään, se menee ihan iloisena Topin ja Haltin luokse (aita tai portti siis välissä), mutta heti kun sen kanssa on vietetty kahdestaan aikaan, niin jo se kohottaa itseään ja alkaa kyttäämään Topia. Pitää jotenkin yrittää saada sille selväksi, että moista huonoa käytöstä ei hyväksytä. "Yleisfiilis" on rentoutuneempi kuin vaikka viikko sitten, mutta ehkä parempi vielä odotella. Hankala tilanne kun koirat ovat muutenkin täynnä virtaa ja varmaan turhautuneita, kun ei vielä voida mitään oikein kunnolla tehdä + muut poikkeusjärjestelyt lisäämään stressiä.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code