Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Hukka vieraissa

Ohjaaja potee kevätväsymystä, joten Hukka matkaa tuleviin la kisoihin lainaohjaajan kanssa. Kaima K meni sitten myös Timon treenit Hukan kanssa, jotta saisivat vähän tuntumaa toisiinsa.  Ihan hyvin Hukka lähti lainaohjaajan mukaan ja luki ohjauksia. Tosin sillon kun poistuin hallista, niin aina ovelle päin rataa mentäessä oli kuikuillut ovelle. Ekalla A:n kontaktilla kuulemma hieman lipesi, mutta kaima otti uusiksi ja sen jälkeen Hukkis kuulemma oikein tömpsäytti kontaktit.

Treenien jälkeen käytiin lenkillä pelloilla koko lauman + Rubiaisen kanssa. Halti ja Topi korkkasivat uimakauden ja läträsivät kaikki ojat, johan siinä hiki tulee islanninvesiäisille kun on kymmenisen astetta lämmintä.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code