Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Kauheita kiemuroita..

.. tänään Timon treeneissä ja ohjaajalle iski motoriikkavamma. Ekalla yrityksellä päästiin aina ehkä kaksi estettä läpi.. Hukkaakin ehkä ahdisti vähän ahtaat viennit. Sitten kun ohjaajan ajoituksia ja niinkin vaikeaa asiaa kuin ohjaavan käden vaihtoa :o , oli hiottu kymmenkunta kertaa erinäisissä kohdin, saatiin rata yhtä kohtaa lukuunottamatta tehtyä puhtaasti, tökkivä kohta oli A:lta takaisinpäin hypylle, jonka jälkeen putki ja kepit vierekkäin ja keppien sijaan piti mennä suoran putken kauimmaiseen päähän, joka lähti n. keppien puolivälistä. Putken ja keppien väli oli tosi ahdas ja aina Hukka oli kepeillä. Kuuliainen Hukka kuuli puhinani kun meni pieleen, jätti kepit kesken ja köpötti putkeen "ai tännekö piti mennä", pieni raukka. Kyllähän tuokin kohta onnistui kun ohjaaja ohjasi "oikein", mutta olipa  ohjaajalle kauhian vaikeaa. Onneksi ei olla kisoissa vielä törmätty moisiin kuvioihin ;)

Isot pojat pääsivät vain lenkeille mukaan. Kotiin päästyä oli pakko lähteä heti uudestaan lenkille kun oli niin mahtavan keväinen sää, lämmintä ja aurinko paistoi aivan pilvettömältä taivaalta. Lisää tällaisia päiviä, kiiitos!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code