Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Yörääkkiä

Tänään vedettiin kunnon rääkki, ensin jumppasarjoja hypyillä + putkella täysiä luukuttaen, ensin pidemmillä esteväleillä ja minihypyillä, sitten medihypyillä ja eripituisilla esteväleillä, sitten treenattiin niitä em. poikittaishypylle tuloja ja Hukan kanssa vielä pujottelutreenit. Hirveästi on taas mielessä kaikkea mitä pitäisi treenata, mutta ei ole kovin fiksua yhdellä kerralla tahkota montaa asiaa. Itselläni tuppaa nykyään tulemaan aina vaan useamman sellainen fiilis, että jotain asiaa voisi treenata vielä varmemmaksi, nopeammaksi jne. Joka yö ei viitsi hallille lähteä, joten ei auta kuin odottaa lumien sulamista, että pääsee kotipihallakin tekemään minitreenejä.

Janita sanoi joskus ajat sitten kun käytiin siellä koulutuksessa, että otan valsseissa ylimääräisen tukiaskeleen ja että pitäisi kuivaharjoitella kääntymisiä täydessä vauhdissa. Joo, tuli ehkä pari kertaa purtsilla treenattua kunnes asia taas pääsi unohtumaan *nolotus*. Tänään huomasin itsekin ihan selvästi, että kovaa juostessa tekee tosi tiukkaa tehdä edes puolivalssia "suoraan" kun automatic tulee sivuaskel tasapainottamaan. Pingoin sitten poikien treenauksen jälkeen yksinäni ees taas hallia valssaten, toivottavasti kukaan ei ollut ikkunoiden takana katselemassa, saattoi näyttää vähintään skitsofreeniseltä.. Olipahan muuten vaikeaa, ilman tukiaskeleita suorastaan huippaa, onkohan ihan normaalia? :o Kaikki koirat olivat tänään oikein taitavia ja kunnon draivi päällä. Onneksi tuli palautusjuomat mukaan koirille, pisti tuo kirmaaminen +15 asteen "helteessä" koiratkin puuskuttamaan kiitettävästi.

Loppuverkalle mentäessä ajattelin, että nyt kyllä varmaan koiriakin väsyttää kun olivat niin läkähdyksissä hallissa, mutta kummasti -20 asteen pakkanen piristi ja vetivät kiitolaukkaa pitkin peltoja.. No, aamulla luulisi väsyttävän ;) Tänään ostin Arthroflexiä kokeeksi kun ei Halti ja Topi enää mitään nuorukaisia ole, joten ylimääräinen "nivelvoitelu" voi olla ihan paikallaan.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code