Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Keppitreeniä yms.

Vuoden vaihde tuli ja meni eikä koirista vieläkään tullut paukkuarkoja, vaikka dinnerit vähän venyikin ;), mutta hyvä niin. Vloppuna pukkasi flunssaa ja yleistä väsymystä, joten päätin jättää su kisat suosiolla väliin.

Illalla hallille kolmikon kanssa. Treenattiin kepeille lähetystä/keppien itsenäistä suorittamista/häiriön alla. Halti ampui hienosti kepeille 20 m:n päästä, kun jäin itse seisomaan paikalleen ja pujotteli loppuun asti lelun odottaessa keppien lopussa. Ei keskeyttänyt pujottelua vaikka juoksin keppien läpi, lähdin kesken peruuttamaan, valssailin vierellä yms. Hukka lähti kanssa kohti keppejä mutta kääntyi takaisin, kun huomasi, etten tulekaan mukaan. Sellasesta viidestä metristä malttoi lähteä ja pujotella yksin. Kesti multivalssaukset ja läpijuoksut, mutta hieman kyllä vauhti hidastui. Tolleron kanssa en edes viitsinyt kokeilla lähetyksiä sen kauempaa, mutta ihme ja kumma, pari kertaa pujotteli kepit itsenäisesti kun jäin itse alkuun seisomaan :). Sitten otettiin vähän kontakteja ja ihan peruskuvioita u-putkilla/hypyillä. Hukalla on ollut nyt niin varmat kontaktit, että pirkule jos onnistutaan ne taas kisoissa sössimään..

eija  kirjoitti 06.01.2010 - 19:43
Pitäisköhän tuon ohjaan itse ehtiä nukkumaan aikaisemmin, vai onko tuo klo oikeassa...
eija II kirjoitti 06.01.2010 - 19:44
piti olla ohjaajan
sanna kirjoitti 06.01.2010 - 20:06
Kyllä kellossa on varmasti jotain vikaa :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code