Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Agitreenit jatkuu & muuta pulinaa

Duunikiireiden takia jouduttiin valitettavasti jättämään tänään Timon treenit väliin, mutta onneksi saatiin hallilta edes aika klo 22-23. Su on kisat ja ei ihan kylmiltään 3 viikon tauon jälkeen olisi viitsinyt mennä. Tein parin U-putken ja  5 hypyn kuvion, jossa sitten veivattiin monta eri kuviota aina vain 4 esteen sarjoissa -> palkka. Itselläni oli maanantaiselta juoksulenkiltä koirien kanssa perua halkaisijaltaan 2 cm:n vesirakkulat ja isovarpaiden kynnet mustina (urheilu sucks), joten jalkaan pystyi pistämään vain isompaa töppöstä, joilla ei kauheasti kirmata ;) Tänään ainakin näytti siltä, että tauko oli tehnyt hyvää kaikille koirille, olivat ihan täpinöissään, mutta silti kuuliaisia. Hyvin kääntyivät kuin myös irtosivat. Hukan kanssa otin myös muistinvirkistykseksi pöydän, kaikki kontaktit (jotka teki aivan nappiin :)), pussin ja kepit takaaleikaten, näytti tuo vielä muistavan esteet ;). Hukkis oli oikeesti taitava ja niin tohkeissaan. Ennen treenejä oli sellainen olo, että ei vois vähempää kiinnostaa agility (eikä mikään mukaan :o), mutta treenatessa olikin oikeasti hauskaa.

Hallissa oli +15 astetta lämmintä, moni ehkä tykkäisi että pääsisi talvella oikeasti lämpimään treenaa, mutta meille toi nyt on ihan liikaa, vali vali. Ulkona olikin sitten jo -12, joten loppuverkalla saivat sitten kaikki koirat takit niskaan, että vähän edes lieventäisi lämpötilan vaihtelua.

Jouluna saatiin taas postia Saksasta Hukan isän ja papan perheeltä :). Hukan pappa Castor on jo 16 v. ja isä Aframkin taitaa olla jo melkein 10 v., hyviltä näyttivät molemmat kuvissa, Castorista ei kyllä ikuna uskoisi, että on jo niin vanha. Ja lahjaksi saatiin ihanat islantilaisaiheiset lasinaluset, kyllä kelpaa niihin asetella viinilaseja :p

Huomenna pitäisi about suoraan duunista lähteä dinnerille kavereiden luokse. Tähän asti pojat ovat vähät välittäneet ilotulituksista, mutta silti vähän huolestuttaa jättää niitä yksin, joten pitänee yrittää ajoissa kotiutua.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code