Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Vuoden vikat (?) treenit

Rata oli valmiina hallilla ja otin ensin Tolleron kanssa pätkissä, kun en itsekään muistanut rataa kokonaan ja muutenkin oli Topille turhan haastavia kuvioita. Takaakiertoja taisi olla 5 kertaa ja kiirettä piti noin yleisesti ottaen. Veto, lähetys avokulmaan kepeille oli Topille vähän hepreaa, hakeutui viereiseen putkeen, keppien taakse seinän luokse "ai täälläkö on jotain", mutta kyllä se lopulta saatiin onnistumaan :) Sitten Haltin vuoro ja sen kanssa rataa saikin jo aika hyvin tehtyä, hyvin lukee vajaatkin saksalaiset yms. Kepeille menossa Haltilla ei ollut mitään epäselvää, kaikkiaan oikein hyvä. Ja sitten Hukkis varsinaisiin Timon treeneihin. Ekalla yrityksellä ohjajasin Hukkaa halti-tyylillä, joka ei sitten vajaata saksalaista ymmärtänytkään, uusi yritys ja sitten saatiin rata tehtyä nollana läpi, tosin pari kohtaa piti läheltä. Olipas itsetuntoa kohottavaa, kun ei ollut mikään simppelein rata ;) Ja Hukalla oli hyvä vauhti päällä. Sitten kokeiltiin eri kohtiin muita ohjausvaihtoehtoja, leikkauksen sijaan "siksak" pituus-hyppy.u-putken "väärä pää" toimi ainakin paremmin sylkkärillä.  Timo kehui, että yllättävän hyvin Hukka haki kepeille lähettämällä vaikka matkaa oli, kokeiltiin sitten vielä tuplasokkareilla puomin jälkeinen elämän ennen keppejä ja kepeille nenästä kiinni, hyvin toimi sekin. Ainut vaan, että Hukka jäi useamman kerran kontaktille, vaikka olin jo juossut useamman metrin ohi ja vielä huutanut "tule", eli nyt sillä oli sitten liiankin kestävät kontaktit :o. Tehtiin sitten selvyydeksi niin, että huusin ensin "hyvä" kun otti kontaktin ja sitten vasta "tule". Kokeiltiin takaakierto hypyllä ennen puomia backlappia, ensin tekemäni "huiskauksen"  ohjaavalla kädellä Hukkis luki tosi hyvin, paremmin kuin oikeaoppisemman backlapin, mutta pääasia että jollain tyylillä toimii.

Hyvät fiilikset jäi tämän vuoden ehkä viimeisistä treeneistä ja nyt pidetään sitten kolmen viikon tauko agipuuhista. Lopuksi käytiin koko lauman kanssa 1,5 h lenkillä Keinukallion ihanissa maastoissa ja toivottavasti saan olla loppupäivän paremmin rauhassa ;)

Nyt pitäs varmaan vähän analysoida kulunutta kautta ja yrittää ottaa opiksi ensi kautta ajatellen..


 

Ritu kirjoitti 10.12.2009 - 21:35
Analysoidaanpa teidän kisakautta tuopin ääressä lauantaina :))
Sanna kirjoitti 16.12.2009 - 16:49
^ No hitsi, analysoimatta jäi ja hyvä että tuopin ehti ottaa, kun Sirpa järjesti kiireen ;)Mutta kiva oli nähdä pikaisestikin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code