Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sanna

email

-----------------------

Täällä seikkailevat islanninlammaskoirat Topi, Halti ja Hukka. Blogikirjoitukset käsittelevät lähinnä poikien agitreenejä ja vähän muitakin kuulumisia.  Sekaan saattaa eksyä myös kirjoittajan hajatelmia asiasta jos toisesta.

Koirien omat sivut (linkit alla) ovat vielä työnalla.

Vuoden viimeiset kisat

Ja hyllyä pukkaa.. Viime vloppu olisi ollut parempi lopetus tälle vuodelle ;), tänään Porskin kisoista 2 * hyl. Radat olisi ollut kyllä ihan tehtävissä ja ihanneaikaakin oli harvinaisen paljon, mutta kartturi oli pihalla. Agiradalla tuli hyl heti alkuunsa ja radalla ajattelin, että Hukka loikkasi A:n kontaktin kun tuli kintuille, mutta videon mukaan Hukka tuli kyllä A:n ihan alas asti, mutta  ei pysähtynyt. Jos olisin valinnut A:n toisen puolen, niin tokkopa olisi väärällä hypylle ohjautunut. A mentiin toiseen otteeseen ja sitten pysäytyin oikein kunnolla ja parin putken kautta luukutus maaliin. Tää oli oikein hyvä juttu, että sain kisoissa kunnolla pysäytettyä kontaktille + sen jälkeen koiralle palkkioksi vauhtiesteet. Hyppiksellä onnistuin tutustumaan rataan väänrin (!!) ja pakkahan siinä sitten hajosi, vaikka koira taisi mennä vahingossa oikein. Ei siis pitäisi koskaan luovuttaa kesken.. Johtuiko ohjaajan sekoilut sitten väsymyksestä vai siitä, että startattiin pitkästä aikaa heti alussa ja tuli rataantutustumisen jälkeen kiire hakea koira autosta jne. Niin tai näin, niin ainakaan ei ollut radalle mentäessä yhtä varma olo kuin viime vloppuna. Hukkis pysyi starteissa ja eheän ohjauksen kohdat meni hienosti ja draivilla, joten koiraan ei voi olla kuin tyytyväinen.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code